9

Kaikkien ihmisten muistijärjestelmässä tapahtuu unohtamista. Davisin ja Zhongin (2017) mukaan passiiviselle unohtamiselle on määriteltävissä kolme mekanismia: “(1) ajan myötä kontekstiin liittyvien vihjeiden menettäminen, jolloin muistijäljen hakeminen vaikeutuu, (2) muistista hakuun liittyvä häirintä, jota aiheuttaa muut samankaltaiset ajan myötä kertyvät muistijäljet, ja (3) muistijälkien ’luonnollinen’ rappeutuminen, joka johtuu biologisen ainekselle tavallisesta epävakaudesta ja ajan kulusta.” Passiivisen unohtamisen lisäksi on myös aktiivista unohtamista, kuten:

“Muistijäljen häirintään liittyvä unohtaminen … muu kilpaileva tieto tai toiminta ennen oppimistapahtumaa (ennakoivasti) tai sen jälkeen (takautuvasti) nopeuttavat muistijälkien rappeutumista. Tarkoituksellista unohtamista tapahtuu, kun kognitiivisia mekanismeja käytetään vapaaehtoisesti heikentämään muistijälkeä, usein johtuen muiston epämiellyttävyydestä. Muistijäljen hakuvaiheen aiheuttamaa unohtamista … tapahtuu, kun palautetaan mieleen tietyt muistijäljen ominaisuudet, jotka tukahduttavat muiden tähän muistoon liittyvien ominaisuuksien muistamista” (Davis & Zhong, 2017).

Unohtaminen on tutkitusti aivoille ominainen prosessi. On esitetty, että uusien muistijälkien säilymistä määrittää jatkuva kilpailu muistijälkien lujittumisen sekä homeostaattisen sisäsyntyisen unohtamisen välillä (Davis & Zhong, 2017). Aivot sivuuttavat ja hankkiutuvat eroon tiedosta, joka ei ole enää hyödyllistä tehdäkseen tilaa uuden oppimiselle (Rosenzweig ym., 2002). Unohduskäyrällä (engl. The Forgetting Curve) (Davis & Zhong, 2017; Stahl ym., 2010; Murre & Dros, 2015) voidaan arvioida, kuinka iso osa kokemukseen liittyvästä tiedosta katoaa ajan myötä. Unohduskäyrää on usein tutkittu käyttämällä muistettavana aineksena merkityksetöntä ja ei-tunnepitoista tietoa. Tutkimusten perusteella opittu tieto rappeutuu nopeasti: jo kahdessakymmenessä minuutissa voidaan menettää noin 40 prosenttia opitusta. Kun kolmasosa päivästä on kulunut, on menetetty 70 prosenttia. Olennaista on, että unohtamista tapahtuu oletusarvoisesti. Uusi tieto sekoittuu aiemmin opittuun, ja käyttämätön tieto rappeutuu. Kiinnostava kysymys onkin, miksi unohdamme näin paljon tietoa. Aktiivisen unohtamisen – yhdessä tarkkaavuuden, muistijälkien syntymisen ja vahvistumisen kanssa – voidaan sanoa olevan osa aivojen biologista järjestelmää, joka hallitsee muistijälkiä (Davis & Zhong, 2017). Unohtamista tapahtuukin sen vuoksi, että aivojen täytyy tehdä tilaa ja vapauttaa resursseja uuden oppimiselle.

Aivoissa on rajallisesti tilaa, energiaa ja biologisia materiaaleja, joten kaiken tiedon säilyttäminen ei ole mahdollista. Unohtamalla tehdään tilaa merkitykselliselle tiedolle. Tämän seurauksena vähemmän merkityksellinen tieto unohtuu nopeasti, suurin osa jopa tunnin sisällä. Unohtamista tapahtuu aivoissa automaattisesti, eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Unohtamisen estämiseksi voi kuitenkin halutessaan  tehdä jotain: Unohtamista voi vähentää ja unohduskäyrää voi tasoittaa toistojen avulla. Toistot rakentavat uudelleen muistijälkiä ja aktivoivat uudelleen niitä aivojen hermoverkkoja, joissa opittu tieto sijaitsee. Mitä useammin uudelleenrakennamme muistijäljen, sitä kauemmin muisto säilyy. Jokainen rekonstruktio hidastaa unohtamista ja näin unohduskäyrä tasoittuu. Tämä johtuu siitä, että useasti toistuvat sisällöt tulkitaan aivoissa merkityksellisiksi. Toistuvat aktivaatiot vahvistavat yhteyksiä ja vähentävät unohtamista. Toisin sanoen, kun jokin ilmenee useammin, sille annettu merkityksellisyys lisääntyy. Rekonstruktioita voidaan edistää muistista haun tehtävillä. Tarkoituksena on rakentaa muistikuva uudelleen mahdollisimman tarkasti. Rekonstruoidaan se, mikä pystytään ja tämän jälkeen tarkistetaan, mitä muistijäljestä puuttuu, minkä jälkeen täsmennetään muistista haettua. Kaiken kaikkiaan, mitä useammin erillistä muistijälkeä rekonstruoidaan, sitä merkityksellisemmäksi se tulee ja sitä epätodennäköisemmin se unohtuu.

Lähteet: Osa 2

• Davis, R. L., & Zhong, Y. (2017). The biology of forgetting—a perspective. Neuron, 95(3), 490-503.
• Rosenzweig, E. S., Barnes, C. A., & McNaughton, B. L. (2002). Making room for new memories. Nature neuroscience, 5(1), 6-8.
• Durazo-Arvizu, R., & Plange-Rhule, J. (2016). Metabolic acceleration and the evolution of human brain size and life history. Nature, 533(7603), 390
• Stahl, S. M., Davis, R. L., Kim, D. H., Lowe, N. G., Carlson, R. E., Fountain, K., & Grady, M. M. (2010). Play it again: The master psychopharmacology program as an example of interval learning in bite-sized portions. CNS spectrums, 15(8), 491-504.
• Murre, J. M., & Dros, J. (2015). Replication and analysis of Ebbinghaus’ forgetting curve. PloS one, 10(7).